Anne Paldanius palkittiin Vuoden eläinten ystävänä

Pääkuvassa Mandi Hannula, Anne Paldanius sylissään Jussi-kissa sekä Annen tytär Aada.

Jokioisten eläinsuojeluyhdistys palkitsi Anne Paldaniuksen Vuoden eläinten ystävä -kunniamaininnalla kiitokseksi vuosien pyyteettömästä eläinten hyväksi tehdystä työstä. Tunnustus on jaettu viimeksi vuonna 2013.

Paldanius loukutti ensimmäiset kissansa 1990-luvun loppupuolella. Vuosien saatossa hän on loukuttanut, käyttänyt eläinlääkärillä, kesyttänyt ja etsinyt uuden kodin yli kahdellekymmenelle kissalle. Kissoista kuusi on jäänyt hänelle itselleen lemmikeiksi. Lisäksi hän on pelastanut huonokuntoisia siilejä, oravia sekä lintuja ja kuljettanut niitä satojen kilometrien päähän ammattilaisille jatkohoitoa varten.

\"\"Keväällä 2018 Paldanius loukutti Tammelasta todella huonokuntoisen kissan, jonka hänen tyttärensä nimesi Jussiksi. Eläinlääkäri ei pitänyt Jussin selviämisennustetta hyvänä, mutta Annella oli vahva luotto kissan selviämiseen. Hän hoidatti Jussin huonokuntoiset, tulehtuneet korvat ja silmät kuntoon, leikkautti korvasta pahan kasvaimen ja hoidatti montaa muutakin vaivaa. Anne ei voinut pitää Jussia kotonaan, joten hän sekä hänen äitinsä matkustivat Jussin majapaikalle päivittäin moneksi tunniksi pitämään kissalle seuraa.

Marraskuussa Jussi muutti Jesyn puheenjohtajan tyttären Mandi Hannulan sekä Henri Seppälän luokse. Tänä päivänä Jussi on sosiaalinen, leikkisä, vauhdikas ja elää normaalia kotikissan elämää. Melko terveenäkin kissaherra on pysynyt.

Lue myös: Jokioisten eläinsuojeluyhdistys palkitsi Anne Paldaniuksen vuoden eläinten ystävänä (Forssan Lehti 16.2.2019)

Julkaistu 14.2.2019